lauantai 6. joulukuuta 2014

Esiintymisvietti voitti. Blogi on elvytetty henkiin!!

Ihan jännittää herätellä tätä blogia eloon
On vähän niinkuin synnytyksen jälkeinen eka kerta :)

Olen pitkään jo haaveillut, että kirjoittaisin taas julkisesti.
En edes tiedä miksi tauko täällä kesti näin kauan.
Ehkä tuli jonkinlainen blogiähky.
Blogeja alkoi tulla vähän kaikille ja anarkistimartta lopetti sitten omansa. Tietenkin, anarkiaa \m/

Minulle kirjoittaminen on terapiaa.
Olen tosiaan aina kirjoittanut ajatuksiani ylös ja näin olen tehnyt blogitaukonikin aikana.
Kirjoitan aina, kun tulee sellainen tunne. En koskaan suunnittele kirjoittavani tänään.
Blogitaukoni suurin syy ehkä oli, että kirjoittamisesta tuli velvoite minulle, se ei ollutkaan enää hauskaa. Mietin liian paljon mitä ja mistä kirjoittaisin. Ja heti kun aloin kirjoittaa julkaisematta, se kirjoittamisen intohimo palasi. Ja se on se mikä tekee kirjoittamisesta niin terapeuttista. Ja mennyt vuosi on ollut niin hurja, täynnä muutoksia ja sopeutumisia, että terapeuttista kirjoittamista on tarvinnut. Siksi tauko täällä vähän vahingossa venähti näinkin pitkäksi.

Olen joskus miettinyt, että pitäisikin minun kirjoittaa fiktiota.
Monesti nimittäin asiat joista kirjoitan ovat niin henkilökohtaisia, ettei niitä vaan voi julkaista.
Mutta saisinko samanlaisen nautinnon kirjoittamisesta silloin?
Olen joskus aloittanut kirjoittamaan novellia tms. Se on tuntunut jopa kornilta.
Joten ehkä omasta elämästä kirjoittaminen on sitten se minun juttu.

Olen aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä ja julkaisen aika avoimesta elämääni siellä.
Jos blogini on kuvaton, niin sosiaalisessa mediassa kuvia elämästäni riitää.
Joten luulen, että kuvaton blogini on vastapainoa kaikelle muulle netissä tapahtuvalle elämälleni.
Haluan myös täällä haastaa itseni kirjoittamisella enkä helpottaa ulosantia kuvien avulla.
Onhan kuvaton teksti tylsempää luettavaa ja sen vuoksi kirjoituksia täytyykin sitten miettiä enemmän. Tehdä niistä lukemisen arvoisia.

Olen vuoden aikana joutunut miettimään elämääni suuresti.
Muutoksia on tapahtunut elämässäni aina, enkä ole juuri koskaan niitä pitänyt huonoina.
Pyrin kuitenkin siihen, että muutoksille olisi jokin tarkoitus.
Kirjoittaminen on kyllä ollut yksi niistä asioista, joka herää aina henkiin muutostenkin jälkeen.
Ja ehkä se kuuluisa oma aika on tullut hieman ajankohtaisemmaksi.
Olen alkanut kaivata asioita elämääni, jotka voimauttavat minua ja joista nautin suunnattomasti.

Olen aina pitänyt esiintymisestä ja suorastaan nautin siitä. Esitelmät, laulut, näytelmät jopa ohjaustuokiot saavat minut vaan iloiseksi.
Tietenkin pidän sen tuomasta huomiosta mutta suurimman nautinnon saan siitä, että uskallan tehdä asioita ihmisten edessä. Pidän myös palautteen saamisesta.
Vanhemmiten sitä esillä oloa ei enää ole samallalailla, ja olenkin miettinyt onko tämä sosiaalinen media se minun esiintymisviettini apuväline. Narkomaanille ensiapu.
Minusta on vaan alkanut tntua siltä, että joudun kohta alkamaan käyttämään vahvempia apukeinoja.
Haaveeni olisi aloittaa nuoruuteni rakas harrastus uudelleen, uskaltaisinko minä vanha koira vielä astua teatterin ihmeelliseen maailmaan. Uskoisin nimittäin, että jossain vaiheessa teen niin. Se riittää minulle tällä erää, että sanon tuon haaveeni nyt ääneen (tai kirjoitan julkisesti).



2 kommenttia:

R`N`B kirjoitti...

Ihana Jenni! Ikävä tulee kun näitä lukee! Onneks on kohta joulu niin nähdään :)

Tiitu kirjoitti...

Haastoin sut! Käy kattoon mun sivulta! :)